Seuraa blogilstalla

maanantai 26. marraskuuta 2012

Ruotsalaista jännitystä nelikätisesti




Ensimmäinen ruotsalainen kirjoaittapari, johon tutistuin oli Maj Sjöval ja Per Vahlöö, jotka kirjoittivat komisario Martin Beck tutkimuksista. Nyt yksi tällainen kirjoittava pari ovat Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril, jotka kirjoittavat nimimerkillä Lars Kepler.    

Heidän ensimmäinen kirjansa oli Hypnotisoija, jossa päähenkilönä on suomalaissyntyinen Joona Linna.
Nyt tämä kirjasarja on ehtinyt kolmanteen osaan, joka on nimeltään Tulitodistaja. Olen lukenut kaki osat (toinen on nimeltään Paganini ja paholainen) ja en voi olla vertaamatta niitä alussa mainittuihin Beck-romaneihin. Siinä missä Sjöval ja Vahlöö toivat romanissaan yhä selvemmin esiin ruotsalaisen yhteiskunnan kipupisteitä, ovat Kepler romaanit paljolti puhdasta action viihdettä.  En lähde tässä enempää juonta paljastamaan, Joona Linna on tässäkin pääosassa ja tapahtumat saavat alkunsa tyttöjen nuorisokodista.

Sujuvaa sellaista kyllä, tämä viimeinenkin, vaikka on melkein kuusisataa sivuinen, on kyllä helppolukuinen. Mutta kun pääsee loppuun huomaa, että kirjoista oikeastaan jää mitään mieleen. Minkään en muistanut olekaan esimerkiksi Hypnotisoijan tapahtumia, vaikka kirjan lukemisesta ei ole varmaan kuin pari vuotta. Pohtiessa syytä tähän asiaan, tulee heti mieleen, että Kepler kirjojen henkilöhahmot,  ovat niin paperin ohuita, ettei heistä jää mitään mieleen askarruttamaan.
 Siinäkin Sjöval & Vahlöö kaksiko oli ihan eri linjoilla, heidän luomansa henkilöhahmot tuntuvat todellisilta ja ne myös kehittyvät ja muuttuvat romaanisarjan myötä. Mutta kyllä tällaisella action viihteellä lukiansa on, ja onnistuvat kirjailuparikunta tähänkin viimeisen romanin loppuun laitamaan koukun, joka varmaan saa odottamaan uuta osaa.
Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet mm. rakkaudestakirjoihin, josvaikkalukisi

 Lars Kepler Tulitodistaja Tammi 2012

Tähdet **+

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Vieras maailma





Riitta Pulkkisen Vieras on hänen kolmas romaaninsa ja toinen jonka minä olen lukenut. Luin viime keväällä Totta romaanin, joka on Pulkkisen toinen. Muistan silloin pitäneeni siitä paljon, se oli pitkään aikaan kotimainen romaani, jonka luin melkein ahmien ja jonka henkilöihin tunsin samaistuvani. mikä sinänsä oli vähän erikoista, he kun edustivat keskiluokkaa, elämän tyyliä, mikä minulle sinänsä on oman taustani vuoksi vieras. Koin sen Pulkkisen vahvuutena, että hän sai minulle vieraan maailman tuntumaan uskottavalta.

 Nyt Pulkkisen päähenkilönä on nuori nainen, pappi ja äitinsä taustan takia vähän erottuva omassa maassaan.
Tällä kertaa täytyy sanoa, että  romaanissa kuvattu maailma jää minulle vieraaksi (kuinka satuunkaan, romaanin nimikin vihjaa samaa). Uskonnollinen pohdiskelu, jota Pulkkinen kuvaa, ei ole itsellenikään vierasta ja näissä teemoissa tunnen suurinta vetoa tekstiin. Mutta kun Pulkkinen on kirjoittanut teksti mukaan melkein kaikki ajassa pyörivät asiat muukalaisuudesta, ihmisen vieraudesta suhteessa omaan kehoon ja vaikka kirkon etääntymisestä ihmisten arjesta, tuli minulle ähky. Lisä mausteena on vielä vieras maa, toisenlainen kulttuuri, en oikein saanut otetta mitä Pulkkinen tällä kaikella haluaa sanoa. Täytyy myös sanoa, että tässä romanissa, päinvastoin kuin Totta romaniin suhteen, ajattelin, että onko tämä sellainen naisten romaani, johtuuko vieraus myös siitä, että itse olen mies.

Taitava sanankäyttäjä Pulkkinen on, kirjan lukee nopeasti ja haluaa saada selville mitä henkilöille oikein tapahtuu, mutta minulle jäi vähän hämmentynyt olo lukemisen jälkeen, tässäkö kaikki oli.

Tästä romaanista ovat kirjoittaneet mm. jarjellajatunteela,ilsela jaluminenomena, naisia muuten kaikki, tämä kirjallisuusblogi maailma kun on vähän sellainen naisten maailma.

Riitta Pulkkinen Vieras Otava 2012
Tähdet :***+

torstai 15. marraskuuta 2012

Finlandia- palkinto-ehdokkaat



Tänään on taas se päivä, kun media laajasti kertoo kirjallisuudesta, Finlandia palkinto ehdokkaat tulivat julki, ja tänään myös julkistetaan Helsingin Sanomien kirjallisuus palkinnon saaja.
 Minulla on viime vuosina jäänyt Finlandia palkinnonkin suhteen seuraaminen lähinnä median varaan, en ole viimevuotista voittajaakaan lukenut. No, nyt sitten olen ehdokkaista kaksi lukenut, Riikka Ala-Harjan Maihinnousu  ja Heidi Köngäksen Dora, Dora kirjat. Minulta parahimmat tähdet sai Maihinnousu, Dora, Dora taas oli omin odotuksiin nähden pettymys. Muista ehdokkaista olen lukenut Seppälää, hän on kyllä yksi suosikkini kotimaisissa kirjailijoissa. Tyyli on viiltävää, armotonta, Seppälä ei kosiskele ketään.
Tarja Halosen, joka palkinnon saajan valitsee, kirjallisesta mausta en muista kuulleeni tai lukeneeni, on kiintoisaa nähdä mikä on hänen suosikkinsa.
Tässä Ylen juttu ehdokkaista ja kirjoista

maanantai 5. marraskuuta 2012

Aaveet Oslon kadulla





Jo Nesbøn Harry Hole nimisestä oslolais- poliisista kertovan sarjan uusin osa on nimeltään Aave.  Tai enää ei voi puhua poliisista. Hole on ollut ulkomailla kolme vuotta ja palaa tässä romaanissa kotikaupunkiinsa yksityishenkilönä. Tässä tarinassa kulkevat rinnakkain Holen tutkimukset ja Gusto nimiset pojan muistelut, kun hän makaa vertavuotavana asuntonsa lattialla. En nyt kerro juonesta enempää, huumeet ja korruptio mm. ovat vahvasti mukana kuvassa. Olen pitänyt aikaisemmin lukemistani Hole romaneista, mutta nyt täytyy sanoa, että olen pettynyt. Kerronta ei ime mukaansa, juonikin on aika ennalta arvattava ja sankari itse on muuttunut tylsäksi tyypiksi. Raitistuminen ei tunnu tekevän kaikille hyvää. Ehkä Nesbøn täytyisi miettiä uusi sankari tai suunnitella uusia kuvioita tämän elämään.

Tästä romaanista ovat kirjoittanut mm. Uni lukee, Päkän juttu

Jo Nesbø :Aave  Jonny Kniga 2011

Tähdet: **+

Tästä jutusta tuli mieleen muistuttaa, että Yle fem esittää parhaillaan Arne Dahlin A-ryhmästä kertovaa sarjaa sunnuntai iltaisin, kannattaa seurata, jos on kirjat lukenut tai muutenkin, taattua ruotsalaista laatua.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Huolten maihinnousu




    
Riikka Ala-Harjan kirja Maihinnousu on nopealukuinen, lyhyiden lauseiden ja lukujen kirja. Kirjan kertoja äänenä on Julie, Normandiassa turistioppaana toimiva nuori nainen. Julien kahdeksan vuotias Emma tytär sairastuu leukemiaan samalla kun Julie on keskellä avioeroa Henri miehessä kanssa. Kirja kertoo minusta hyvin uskottavasti äidin kaikesta tuskasta, epätietoisuudesta ja ahdistuksesta. Äiti käy tavallaan kahden rintaman sotaa, toisaalla huoli tyttärestä, toisaalla avioero ja kaikki siihen liittyvä pettymys, katkeruus, vihakin miestä kohtaan joka on pettänyt hänet.  Taustalla on Normandian suuri maihinnousu, Julie käy välillä opastamassa turisti ryhmiä, jotka ovat niin saksalaisia entisen miehittäjän maasta, kuin mahainnousseita englantilaisia ja amerikkalaisia.  Julie kertoo myös niiden ranskalais- naisten kohtalosta, jotka seurustelivat saksalaisten miehittäjien kanssa. Julien tuskaa lapsestaan kuvaa hyvin hänen samaistumisensa näihin naisiin. Kuinka hänkin olisi valmis antamaan lääkäreille kaiken mahdollisen, jos vain saisi varmuuden lapsensa paranemisesta.
Minusta tämä on hyvä kirja, ansaitsee kaiken sen kehun mikä on saanut arvosteluissa ja myös täällä blogi maailmassa. Kirjailijan Ala-Harja oli minulle uusi tuttavuus, seuraan varmaan häntä jatkossakin, niin kova näyttö tämä kirja on. Ainoa asia joka minua mieslukijana vähän ehkä häiritsi, oli että kirjan näkökulma oli niin selvästi naisen, Julien aviomies piirtyy aikamoisena roistona, eikä hänellä ole omaa ääntä tässä tarinassa. Mutta kun näkökulma on Julien, on sekin ymmärrettävää.
Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet monet,mm. Mari A
Riikka Ala-Harja Maihinnousu Like 2012
Tähdet :***+


                                       



Luin muutamasta blokista Sarah Winman Kani nimeltä jumala kirjasta kiittäviä juttuja ja innostuin itsekin lainamaan ko. teoksen. Minulta tämä kirja kuitenkin jäi kesken, luin sitä ehkä noin sata sivua ja sitten totesin, ettei se vain ole minun juttuni. Miksi näin, on hyödyllistä pohtia mikä jossain tekstissä vaan on sellaista mikä aiheuttaa torjuntaa. Minun kohdallani varmaan yksi juttu tässä kirjassa oli se, että se kerrottiin lapsen näkökulmasta. Kun itsellä ei ole lapsia eikä lähipiirissä muutenkaan ole heitä huomaan, että lapsen maailma on minulle vieras. Kun juttuun sitten tulee mukaan kani, joka saa nimekseen Jumala ja tämä kani osaa puhua, ylittyi jokin sellainen kynnys, jolloin teksti menetti minun kannaltani uskottavuuden. En ole mikään tosikko, puhuvat kanikin mahtuvat maailmani, mutta kun koen, että tekstin perustyyli on realismi, siinä pitäisi pysyä tai sitten vaihtaa kokonaan tyyliä.

Sarah Winman Kani nimeltä jumala  Tammi 2012
Tähdet: **