Seuraa blogilstalla

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Uusoutoa kotimaista





Marko Hautalan  Unikoira vei minut lukijana omalle epämukavuus alueilleni, termin uusouto keksin savon sanomat arvostelusta missä tätä lajityyppiä minusta hyvin kuvataan. Marko Hautala on minulle uusi tuttavuus kirjailijana, hän on kuitenkin jo julkaisut tätä ennen kolme romaania Kääreliinat (2009), joka sai Kalevi Jäntin palkinnon, ja Itsevalaisevat (2008) puolestaan Tiiliskivi palkinnon. Kolmas romaani on vuodelta 2011 Torajyvät nimeltään. Hautala on työskennellyt mm. elokuvakääntäjänä ja opettajana sekä hoitajana psykiatrisessa sairaalassa.
Uusouto on siis jotain muuta kuin tavallinen realistinen kerronta, tuossa savon sanomien arvostelussa vertailukohtana mainitaan kansainvälisesti uuskumma. Käsitteen loi englantilainen kirjailija China Mieville, joka määritteli tuotantonsa uuskummaksi (new weird) vuonna 2003.
 Suomalaiset ovat pitkään kunnioittaneet todenmukaisuutta kirjallisuudessakin.
Suomikumma haastaa tämän perinteen. Unikoira hätyyttää käsitystä, että todellisuus on riippumaton ihmisen tietoisuudesta. Ilmiönä toden ja tarun sekoittaminen on ihmiskunnalle ikivanha keksintö, jota myös kirjallisuudessa on aina käytetty.
Olen näissä blogi jutuissa aieminkin maininnut, että minulle tärkeintä on kirjan oma todellisuus. Sen ei tarvitse olla yksi yhteen tämän tavallisen todellisuuden kanssa mutta olisi suotavaa että se todellisuus minkä kirjailija luo, oli uskottava ja hyvin ajateltu tässä omassa maailmassaan.
Siinä minusta Hautala epäonnistuu tässä kirjassa. Sekavasta ajattelusta on seurannut sekavaa tekstiä, jonka tarkoitusta en minä oikein ymmärrä. Olen näkeväni kyllä tiettyä kritiikkiä kaikenlaista terapia hössötystä vastaan mutta sekään ei oikein toimi. Kun lisäksi henkilöhahmot ovat lähinnä ärsyttäviä jää koko kirjasta ärsyyntynyt olo.  Toiseen laisia arviota haluavat voiva lukea mm. leenalumelta,järjelläjatunteelta
Marko Hautalan  Unikoira Tammi 2012
Tähdet: **

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti