Seuraa blogilstalla

maanantai 30. syyskuuta 2013

Parasta poliisiviihdettä Suomesta










Jarkko Sipilän Valepoliisi on jo kolmastoista Takamäki sarjan poliisidekkari. Sipilä on minusta ehdottomasti oman lajinsa huippuja, taso näissä Takamäki sarjan kirjoissa on pysynyt hyvänä koko ajan. Eikä tämä uusinkaan petä, minä ahmin sen parissa illassa ja mielenkiinto pysyi koko ajan hyvin yllä. Sipilä kirjoitta tiivisti, lause vie tarinaa eteenpäin eikä turhaa selittämistä juuri ole.
 Parasta hänen tyylissään on oiva miljöön kuvaus. Pääkaupunki seudun kuppilat, betonilähiöt ja ankeat teollisuus hallit piirtyvät elävästi lukijalle.
Takamäki sarja on helppo nähdä vaikka tv-sarjan tai elokuvan aiheena, suomessa ei vaan ole sellaista perinnettä kuin esim. ruotsissa missä tällainen sarja varmaan olisi jo saatu aikaan.

Jarkko Sipilä :Valepoliisi  Crime Time 2013

Tähdet: ***+

maanantai 23. syyskuuta 2013

Silta





Kehuin muistaakseni joissain viime kevään kirjoituksessani Tanskalais- ruotsalaista tv-sarjaa Silta. Sen ensimmäinen tuotantokausi oli silloin aluillaan ja sarja koukutti kyllä minut mukaan alusta lähtien. Nyt sitten viime sunnuntaina alkoi Yle samaan aikaan ruotsin ja tanskan tv kanssa esittää sarjan toista tuotantokautta.
Elin sarjan avausjakson jälkeen oli ylen areenassa keskustelusarjasta, vetäjänä JP Pulkkinen ja vieraana itsekin dekkareita kirjoittava tv uutispäällikkö Matti Rönkä ja elokuvaohjaaja JP Siili. Rönkä mainitsi jossain keskustelun vaiheessa, että häntä jollain tavalla häiritsee se, että tällaisessa pohjoismaisessa rikosdraamassa täytyy rikoksen aina olla niin suurta tai todella pahaa. Sama asia häiritsi minuakin ensimmäisessä kaudessa ja sama epäsuhta mistä Rönkä mainitsi, että tuntui aika epäuskottavalta, että ensimmäisen kauden rikostentekijä järjesti niin valtavan operaation loppujen lopuksi vain kostaakseen työtoverilleen kokemansa menetyksen. Se jotenkin tuotti ykköskauden lopussa minulle pettymyksen, tuntui kuin käsikirjoittajilta oli siten loppua kohti ideat loppuneet.
Mutta kuten keskustelijat eilenkin totesivat, tässä sarjassa ehkä kuitenkin kiinnostavinta ovat päähenkilöt. Saga Norénin ja Martin Rohden nimillä esiintyvät Sofia Helin ja Kim Bodnia muodostavat sen ristiriitaisen ja monta poliisisarjojen kliseitä kumoavaa parivaljakon, jonka takia ykkösosaa jaksoi katsoa ja jonka vuoksi tätä toistakin kautta jo odotti.
 Palataan asiaan vielä, kunhan tämä toinen kausi ehtii pitemmälle.
 Sarja uudet osan nähtävissä Yle areenassa http://areena.yle.fi/tv/2003453 ja tuo keskustelu, josta mainitsin

Tähdet:****