Seuraa blogilstalla

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kesän kohokohta










Useimmilla meistä on joku asia, joka kohoaa ylitse muiden kun esim. muistelee menneitä kesiä. Minulle tämä kesä on taas kesä, joka toistuu neljän vuoden välin, on jalkapallon mm-kisa vuosi. Kisat pidetään tänä vuona Brasiliassa toistamiseen, ensimmäisen kerran ne olivat siellä 1950. Kisat ovat järjestyksessä 20 ja laskeskelin, että minulle nämä ovat 13 kisat, jota seuraan.
 Vuonna 1966 meillä oli ollut televisio varmaan kolme vuotta, olin itse 13 vuotias, eikä urheilu sinänsä merkinnyt minulle mitään suurta asiaa. Koululiikuntaa inhosin, enkä muutenkaan harrastanut mitään kovin liikunnallista, ennemminkin olin nenä kirjassa jo silloin. Yle ei silloin kaikkia otteluja vielä televisioinut, suoria lähetyksiä oli vähän ehkä kuitenkin enemmän kun aikaisemmin, koska kisat olivat englannissa. Loppuottelua sitten katsottiin kotiväen kanssa, Englanti oli minun suosikkini, saksalaiset kuitenkin venyttivät ottelun jatko-ajalle. Meillä oli silloin collie koira, Bond nimeltään. Minun piti viedä koira ulos jatkoajan alussa pisallle ja eikö englanti sitten juuri tuon minun ulkoilu reissuni aikaan tehnyt sen yhden mm-historian kuuluisimman maalinsa, josta vieläkin kiistellään.

Sen jälkeen olen kokenut monia unohtumattomia elämyksiä tv äärellä, valvonut öitä ja mennyt enempi vähemmin väsyneenä töihin. En nyt ryhdy niitä tässä kaikkia kertomaan, tulisi vähän liian pitkä blogi, mainitsen vain, että minulle tällä hetkellä unohtumattomin loppu-ottelu on Brasilia-Italia 1970, mukana oli vielä yksi unohtumaton legenda, Pele. Suosikkijoukkueitakin on vuosien varrella ollut useita, Brasilia noista – 70 kisoista alkaen, mutta myös Italia, jonka kanssa on koettu myös muutamat todella katkerat pettymykset. Yksi joukkue, jolle mielenäni soisin menestyksen, on Hollanti, johon ihastuin joskus 80-luvulla.

Vielä ei tiedä millaisia klassikkoja on tulossa tästä turnauksessa, mutta oli eilinen Brasilia-Chile ottelu sellainen trilleri, että sellaista olisi vaikea käsikirjoittaa. Siinä se onkin yksi jalkapallon salaisuus, jokainen ottelu on ainutkertainen ja usein täynnä sellaista draamaa, joka usein puuttuu vaikka kirjallisuudesta. Uskalista sanoa kirjallisuus blogissa, mutta niin minä kyllä koen. Pelaajista heijastuu usein jo kansallislaulua laula lauletussa, sellaista tunnetta ja intohimoa, joka saa kylmät väreet kulkemaan.

Pari viikkoa tässä vielä riittää jännitettävää, sitten on selvillä maailmanmestareilla, koettu monia pettymyksiä mutta syntynyt myös varmaan todellisia sankaritarinoita.
Täytyy tässä vielä mainita yksi kirja vinkki, jota en ole itsekkään vielä lukenut mutta on pakollinen jalkapallon ystävälle, Jari Ekbergin turkulaisen jalkapallon harrastajan mm-kisojen historia, Kuin taivasta koskettaisi.
Tähdet jalkapallon mm-kisoille: *****

torstai 12. kesäkuuta 2014

Kotimaista jännitystä monikulttuurisin maustein










Kirjoitin viime vuona tässä blogissa Kati Hiekkapellon Kolibrista, joka oli minusta viime vuoden parhaita kotimaisia dekkareita. nyt sain lainattua kirjastosta hän uutuutensa, Viattomat. Voin kertoa, että ahmin tämänkin kirjan melkein yhdellä istumalla, lukeminen meni pitkälle yöhön mutta maltoin kuitenkin jättää ihan loppuratkaisun seuraavan päivän aamuun. 

Eli Hiekkapeto pitää tason korkealla, kirjoittaa vetävästi ja tarina tempaa tälläkin kertaa mukaansa. Nytkin on mukana kaksi erillistä rikosta mutta ne myös kohtaavat kerronnassa paremmin kuin esikoisessa. loppuratkaisu on uskottava, mutta taas ehkä vähän mutkia oikoen syntyvä. Henkilö hahmot ovat kiinnostavia, sanoin jo viimeksi, että Anna Feket on kiinnostava lisä kotimaisten dekkarien naispoliisien vielä harvalukuiseen joukkoon. Nyt hänen henkilöhahmonsa saa minusta roppakaupalla lisää syvyyttä ja uskottavuutta ja luo vertauskohdan tässä kirjassa muiden ulkomaalasitaustaisen hahmojen tilanteeseen. Esko, vanhan kuolukunnan poliisi hahmo on mukana myös, täytyy sanoa, että minä joillain tavalla pidän myös hänen hahmostaan (ehkä se johtuu siitä, että olen mies ja vielä samaa ikäpolvea). Kliseinen kyllä, mutta myös uskottava ja toimiva hahmo.

Hiekkapellon esikoinen sai paljon kiitävää blogi kirjoittelua ja kyllä tästä kakkoseltakin on pidetty ja odotellaan mielenkiinnolla jatkoa, sitä odotan minäkin ! Blogissa tästä ovat kirjoittaneet mm.rakkaudestakirjoihin,kirsinkirjanurkka ja anna minunlukeaenemmän (kaikki naisia muuten, ei sitä miesnäkökulmaa näissä blokeissa paljon löydy).

Kati Hiekkapelto: Suojattomat (298 s.) Otava 2014

Tähdet:****